PALVELUT
♦ Tarjoan asiakkailleni psykoterapiapalveluita, kuten yksilö-, pari- ja perheterapiaa sekä lasten yksilöterapioihin liittyvää vanhempainohjantaa.
♦ Psykoterapian lisäksi tarjoan työnohjausta erilaisille työryhmille sekä yksittäisille henkilöille. Erityisosaamisalueena minulla on lastensuojelun eri osa-alueet, joista minulla on yli kymmenen vuoden työkokemus. Työnohjaan mielelläni lastensuojelun työntekijöitä, perhekotivanhempia sekä perhehoitajia.
♦ Akuuteissa elämäntilanteissa tarjoan mahdollisuutta kriisityöskentelyyn.
♦ Traumatyöskentelyssä on mahdollista käyttää EMDR-menetelmää hyödyksi nopeuttamaan traumaattisen tilanteen jälkeen vakauttamista ja työstämistä. EMDR:n käyttö on mahdollista myös työnohjaustilanteissa.
♦ Käytössä on myös DBR-menetelmä, jonka avulla voidaan työstää traumoja.
♦ Sensomotorisessa psykoterapiassa työskennellään kokonaisvaltaisesti, huomioiden kehon kautta tulevat toimintaimpulssit. Sensomotorisessa psykoterapiassa voidaan työstää niin kehityksellisiä haasteita kuin traumatapahtumia lempeästi.
♦ Koulutuksia teen tilaajan toiveiden mukaisesti eri teemoista. Kysy eri koulutusmahdollisuuksista - räätälöidään juuri Teidän tarpeita tukeva koulutuskokonaisuus!